Ruokahävikki on noussut isoksi yhteiskunnalliseksi vastuullisuusteemaksi ja hävikkitalkoisiin on haastettu mukaan niin kauppa kuin teollisuus sekä kouluruokalat ja kotitaloudet. Vuodesta 2013 lähtien jokaisen vuoden syyskuussa on vietetty hävikkiviikkoa, mikä on maa- ja metsätalousministeriön tukema kampanja.

Hävikin pienentämisen tavoitteen takana tuntuu seisovan aivan jokainen, päiväkotilapsesta presidenttiin.

Edellinen presidenttimme Sauli Niinistö onkin toiminut useana vuotena kampanjan tukijana ja Hävikkifoorumi-hankkeen suojelijana. Ruokahävikkikeskustelussa on vain yksi ongelma. Hävikin osuus ruoan päästöistä on vain marginaaliset neljä prosenttia.  Kuluttajahävikin karsiminen ei siis juurikaan pienennä ruoan ilmastokuormaa. 

Kilogrammoissa mitattuna synnyttämämme ruokahävikin määrä on kyllä valtava. Syömäkelpoista ruokaa heitetään pois koko elintarvikeketjussa noin 360 miljoonaa kiloa vuodessa. Noin 10–15 % tuotetusta ruoasta päätyy kaupan hyllyiltä ja lautaisiltamme roskiin. Jos kaiken tämän ruoan kasaisi yhteen kasaan, yltäisi se 73 metriin. Jätteen alle häviäisi täysin esimerkiksi yksi Suomen maamerkeistä, Tuomionkirkko.

Silti päästöjen kannalta merkitys jää muhun ruoantuotannon alueisiin verrattuna pieneksi. Vaikka puolittaisimme ruokahvikin määrän, vaikutus suomalaisten ruokavalion hiilijalajälkeen olisi vain 1-3%.

Tutkijat painottavatkin, että paljon tärkeämpää on se, mitä lautaselle ensialkuun laitetaan.

Muutama vuosi sitten Luonnonvarakeskus keräsi ruokahävikistä dataa Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Syömäkelpoista ruokaa heitettiin pois noin 23 kiloa asukasta kohden. Eniten pois heitettiin vihanneksia, hedelmiä, valmistettua ruokaa ja leipää.

Mutta vaikka lihan ja kalan osuus oli hiukan yli 10%, oli tämän niiden osuus hävikin aiheuttamista päästöistä lähes puolet. Suuret ilmastotavoitteet on siis mahdollista toteuttaa nimenomaisesti eläinperäisen ruoan osuuttaa pienentämällä.

Ruokahävikin vähentämistä ei pidä kuitenkaan täysin lytätä, vaan lähestyä asiaa tieteellisen tiedon kautta. Vaikka kotitalouksien hävikki on suhteellisen vähäpäästöistä koko skaalalla, vastaa se silti 139 000 henkilöauton vuosittaisia kasvihuonepäästöjä. Kokonaisvaltaisena ratkaisuna sitä ei voi kuitenkaan pitää.

Miksi sitten käytämme niin valtavasti resursseja juuri ruokahävikin karttamiseen? Syy löytyy peilistä. Pyrimme pitämään tottumuksistamme kiinni kynsin hampain ja parantaa maailmaa tehden minimaalisia muutoksia elämässämme. Kokeilemme ensin muovipussien välttämistä kassoilla ja kiinnitämme huomion paikallisten tuotteiden kuluttamiseen. Näin meitä ohjeistetaan.  Kunnes opimme, että ratkaisut ovat toimivia vain lumelääkkeenä ilmastoahdistuksellemme. Päästöjen kannalta muutokset voi olla jopa päinvastaisia.