Suomalainen kirjolohi markkinoidaan kestävänä ja vastuullisena valintana. Kotimaisen kalan kulutusta halutaan lisätä, ja Suomi tähtää kalankasvatuksen kolminkertaistamiseen vuoteen 2035 mennessä. Mutta millä hinnalla – erityisesti kalojen näkökulmasta?

Yle MOT -toimituksen julkaisema dokumentti suomalaisesta kalankasvatuksesta kumoaa kaunistellun mielikuvan. Oikeutta eläimille -järjestön kuvaamilla videoilla näkyy huonokuntoisia kaloja, joilla on vaurioituneet evät, ja verkkoaltaissa kelluu kuolleita lintuja ja kaloja.

Göteborgin yliopiston professori Lynne Sneddonin mukaan evävauriot aiheuttavat kaloille kipua, ja aggressiivinen käyttäytyminen altaissa johtuu todennäköisesti huonosta vedenlaadusta ja liian suurista kalatiheyksistä.

Kalojen näkökulmasta tämä on kaukana hyvästä kohtelusta. Kirjolohi on reviiritietoinen laji, joka luonnossa ei elä suurissa parvissa. Kasvatusaltaissa kalat kuitenkin joutuvat jatkuvasti törmäyskurssille, mikä johtaa stressiin ja vammoihin. Tuotanto-olosuhteissa ne eivät voi toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, kuten etsiä ruokaa, piiloutua tai valita elinympäristönsä veden laadun ja virtausten perusteella.

Kuolleet eläimet altaissa – alan näkökulmasta täysin hyväksyttävää?

MOT:n julkaisemilla videoilla kuolleet kalat ja linnut kelluvat elävien joukossa. Yhdessä altaassa voi olla keskinmäärin 35 000 kalaa. Kasvattajat myöntävät, ettei kuolemia voi välttää teollisen mittakaavan tuotannossa ja tästä herääkin kysymys: miksi tällainen eläinten kohtelu hyväksytään?

Elintarviketurvallisuutta valvovan Ruokaviraston mukaan kuolleet eläimet muodostavat todellisen tautiriskin. Ruokaviraston elintarvikeketjulinjan ylijohtaja Marjatta Rahkio toteaa, ettei ole täysin poissuljettua, että linnunraadossa kehittyvä taudinaiheuttaja voisi siirtyä kaloja syövään ihmiseen. Kuolleiden kalojen ja lintujen altaisiin jääminen on kuitenkin ongelmallista ensisijaisesti myös eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Kasvattajien velvollisuus on poistaa kuolleet eläimet päivittäin, mutta kuvamateriaali osoittaa, että näin ei systemaattisesti tapahdu. Yhdellä kuvauspäivällä altaista löytyi jopa 12 kuollutta lintua, joista osa oli rauhoitettuja harmaahaikaroita.

Kun kuolleet eläimet jätetään lojumaan, elävät kalat joutuvat jakamaan tilansa mätänevien ruhojen kanssa. Tämä ei ole pelkästään hygieniaongelma – se on ennen kaikkea eläinten kärsimyksen täydellistä sivuuttamista.

Valvonta on harvinaista ja riittämätöntä

Suomessa on yli sata kirjolohikasvattamoa, mutta valvonta niiden toiminnasta on vähäistä. Käytännössä valvontaeläinlääkäri käy yhdellä kasvattamolla tiheimmillään vain kerran vuodessa ja harvimmillaan kerran kolmessa vuodessa. Tämä tarkoittaa, että sääntöjen vastainen toiminta voi jatkua hyvin pitkään ilman, että siihen puututaan viranomaisvalvonnan kautta.

Kalojen hyvinvointiin liittyvät kysymykset jäävätkin usein pimentoon. Koska kaloja ei pidetä lain edessä tuntevina eläiminä, niiden kasvatusolosuhteita säädellään vielä vähemmän kuin esimerkiksi sikojen ja nautojen olosuhteita. Suomen laki ei määrittele, kuinka paljon kasvatusaltaassa tulee olla tilaa yhdelle kalalle. Tämä tarkoittaa, että kalankasvattajat voivat itse päättää tiheyksistä, ja taloudellisen tehokkuuden paineissa eläinten hyvinvointi jää helposti toissijaiseksi.

Onko suomalainen kirjolohi todella vastuullinen valinta?

Kotimaisen kalan kulutusta markkinoidaan ympäristöystävällisenä ja terveellisenä ratkaisuna, mutta MOT:n paljastukset osoittavat, että tuotanto on kaikkea muuta kuin ongelmatonta. Kalankasvatuksen nykytila tarkoittaa huonoa vedenlaatua, eläinten stressiä ja kuolleiden kalojen lojumista altaissa.

Perimmäinen kysymys kuitenkin on, voiko eläinten teollinen kasvattaminen ruoaksi koskaan olla eettistä. Jos kaloja kohdellaan vain tuotantovälineinä, niiden kärsimystä ei pidetä ongelmana ja niiden tappaminen nähdään itsestäänselvyytenä, koko järjestelmä on jo lähtökohtaisesti kestämätön.

Vaikka kirjolohi ei lisäänny Suomen luonnonvesissä kuten Norjan lohi, se ei tee kasvatuksesta ongelmatonta. Tiheät kalaparvet, kalojen aiheuttamat vammat toisilleen ja huono valvonta kertovat järjestelmästä, jossa eläinten hyvinvointi jää taloudellisten intressien alle.

Kalojen näkökulmasta on selvää, että kirjolohen kasvatus Suomessa ei ole kivuton prosessi. Ongelma ei ole vain yksittäisissä kasvattamoissa – kyse on järjestelmästä, jossa eläinten kärsimys on rakennettu osaksi tuotantotapaa.