Helsingin Sea Lifen meritursas on viety tuhansien kilometrien päästä Välimerestä ja suljettu pieneen altaaseen. Luonnossa tursaat liikkuvat vapaasti, rakentavat piilopaikkoja ja tutkivat ympäristöönsä kekseliäästi ja aktiivisesti. Mutta mitä ne voivat tehdä akvaarion rajoittamassa tilassa?

Merieläinten pitäminen akvaarioissa herättää ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta paikat, kuten Sea Life, voivat tehdä merkittävää työtä merten suojelun puolesta. Sea Life osallistuu esimerkiksi merikilpikonnien pelastusprojekteihin ja tukee korallien suojelua. Samaan aikaan suuri osa akvaarioiden eläimistä ei ole pelastettuja yksilöitä, vaan heidät on viety luonnosta tai kasvatettu vankeuteen, ilman mahdollisuutta koskaan palata mereen.

Mitä me oikeastaan opimme merieläimistä, kun näemme ne lasiseinien takana? Näemmekö eläimet yksilöinä – vai viihdykkeinä, jotka on tuotu ihmeteltäviksi?

Akvaariossa eläin ei voi elää lajityypillistä elämää

Sea Lifessa elää myös jättiläistursas, yksi maailman älykkäimmistä selkärangattomista. Luonnossa nämä eläimet liikkuvat laajoilla alueilla ja ratkaisevat monimutkaisia ongelmia, mutta akvaariossa niiden virikkeellisyys ja liikkumismahdollisuudet ovat väistämättä rajallisia. Sama koskee myös muita lajeja.

Esimerkiksi mustaevähai ui luonnossa pitkiä matkoja matalissa rannikkovesissä ja koralliriuttojen läheisyydessä, mutta akvaarion altaassa se kiertää kehää, koska seinät tulevat vastaan. Okrarausku, joka meressä etsisi piilopaikkoja ja kaivautuisi hiekkaan, elää nyt valon ja katseiden kohteena. Pyjamahai ja pippuripallokala, jotka luonnossa piiloutuvat saalistajilta, eivät voi akvaariossa välttää jatkuvaa näkyvillä oloa.

Kun eläimiltä viedään mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen, niiden hyvinvointi kärsii. Tutkimukset ovat osoittaneet, että monet akvaarioiden kalat ja merinisäkkäät kehittävät stressiin ja tylsistymiseen liittyvää stereotyyppistä käyttäytymistä, kuten edestakaista uimista tai passiivisuutta.

Suojaako eläinten vangitseminen merten tulevaisuutta?

Akvaarioiden puolustajat sanovat, että merieläinten näyttäminen ihmisille lisää tietoisuutta ja edistää luonnonsuojelua. Tämä voi pitää paikkansa jossain määrin – mutta millä hinnalla?

Jotkut akvaarioiden eläimistä on tuotu suoraan luonnosta, mikä ei ole suojelua, vaan yksilön riistoa elinympäristöstään ja ekosysteeminsä tärkeästä roolista. Suurinta osaa akvaarioiden asukkaista ei ole tarkoitus vapauttaa luontoon osana suojeluohjelmia.

On myös syytä kysyä, onko eläinten vankeudessa katsominen todella paras tapa oppia niistä. Oikean meren ekosysteemiä ja sen haasteita voi ymmärtää myös dokumenttien, virtuaalitodellisuuden ja suoran luonnonhavainnoinnin kautta. Voiko suljetussa tilassa pyörivä hai todella opettaa meille, millaista on elää valtameressä?

Miksi jotkut kalat ovat näyteikkunassa ja toiset lautasella?

Akvaario herättää vielä yhden ristiriitaisen kysymyksen. Kun katsomme mustaevähaita, pippuripallokalaa tai kirkkaita, hohtavanvärisiä akvaariokaloja altaassa, mietimme niiden hyvinvointia. Ihmettelemme, miten ne elävät luonnossa ja toivomme, että niiden ympäristöt säilyisivät elinvoimaisina. Mutta kun näemme lohen, siian tai ahvenen kaupan kalatiskillä, emme pohdi heidän elämäänsä samalla tavalla.

Kaikki nämä kalat ovat yksilöitä, jotka tuntevat kipua ja joilla on lajilleen ominainen tapa elää. Miksi jotkut niistä päätyvät akvaarioon ihailtaviksi ja toiset fileinä lautaselle? Tämä kysymys kertoo paljon siitä, miten me arvotamme eläimiä.

Samalla unohdamme, että myös monien akvaariokalojen elinympäristöt tuhoutuvat juuri kalastuksen vuoksi. Trooppiset riutat kärsivät liikakalastuksesta ja pohjatroolauksesta, mutta myös Suomen vesistöt ovat muutoksessa. Ylikalastus, rehevöityminen ja kalanviljelyn ympäristövaikutukset tuhoavat vesiekosysteemejä ja heikentävät kalojen hyvinvointia – niin villinä elävien kuin kasvatettujenkin.

Meri altaassa – voiko vankeudessa oppia luonnosta?

Akvaario voi tarjota vilauksen meren elämästä, mutta se ei voi näyttää merta ja sen eläimiä sellaisena kuin ne todella ovat. Se voi jossain määrin opettaa lajeista, mutta se ei voi näyttää, millaisia nämä eläimet olisivat luonnossa. Se voi herättää kiinnostusta merien suojeluun, mutta samalla se opettaa, että eläimen voi sulkea lasiseinien sisään, jos se on tarpeeksi kiinnostava nähtäväksi.

Jos todella haluamme suojella meriä ja niiden eläimiä, paras tapa ei ole vangita niitä altaisiin – vaan suojella niiden oikeita elinympäristöjä.