Kärsimystä neljän seinän sisällä

Suomalainen lihasika viettää koko elämänsä suljettujen seinien sisällä, jakaen karsinansa yli kymmenen muun sian kanssa. Näillä sioilla on vain noin neliömetri tilaa per eläin. Tila eläintä kohden käy yhä ahtaammaksi niiden kasvaessa, mikä lisää entisestään stressiä ja turhautumista.

Karsinat on jaettu kahteen osaan: noin kolmasosa karsinasta on ritilöityä lattiaa, joka kerää ulosteet ja virtsan lietesäiliöön. Loput karsinasta on varattu makuupaikaksi. Tässä virikkeettömässä ympäristössä siat eivät voi tehdä juuri muuta kuin maata.

Tutkimukset osoittavat, että tuotanto-olosuhteissa siat makaavat paikallaan noin 90 % ajasta. Vapaasti luonnossa elävät siat sen sijaan viettävät paljon aikaa ruokaa etsien, leikkien ja harjoittaen muuta sosiaalista toimintaa lajitovereidensa kanssa. Tuotannossa ruoka tarjoillaan suoraan ruokakaukaloon, mikä ei tarjoa sioille lainkaan virikettä.

Harhaanjohtavaa hyvinvointia

Suomessa lihayritykset mainostavat tarjoavansa sioille virikkeitä, kuten köysiä, metalliketjuja, halkoja, kovia palloja tai lattialle tiputettua olkea tai sanomalehtiä. Eläinten hyvinvointikeskuksen mukaan virike-sana voi olla harhaanjohtava, sillä virikkeiden avulla ei ole tarkoitus lisätä sian elämään mitään ylimääräistä, vaan turvata sian mahdollisuus toteuttaa luontaista tarvettaan kuten tonkimista ja ruoan etsintää.

Vaikka puukapula roikkuu karsinassa viikosta toiseen kiinnostamatta sikoja, se kelpaa mainoksiin kuvastamaan hyvinvointia ja täyttää hyvinvointilainsäädännön vaatimukset.

Virikkeettömässä tai huonosti virikkeellistetyssä ympäristössä sikojen psyykkinen hyvinvointi kärsii, kun niiden luonnolliset tarpeet, kuten repiminen, rypeminen, liikkuminen ja monipuolinen ympäristö, eivät täyty. Tyypillisellä sikatilalla siat eivät saa koskaan elää luonnonmukaista elämää, vapaana kärsimyksestä.

Tutkimukset osoittavat, että siat kyllästyvät lempivirikkeisiinsäkin viiden päivän kuluessa. Vaikka puukapula roikkuu karsinassa viikosta toiseen kiinnostamatta sikoja, se kelpaa mainoksiin kuvastamaan hyvinvointia ja täyttää hyvinvointilainsäädännön vaatimukset.

Tylsistyneinä, turhautuneina ja stressaantuneina siat purkavat energiaa siihen, mikä on ihmisen tarjoamia virikkeitä monipuolisempi ja helpommin kulutettava - toisen sian häntä. Suomen sikatuotannon suurin ylpeydenaihe, ehjät saparot, ei tutkitusti toteudu tuotannossa. Suomalaisen tutkimuksen mukaan 51 prosentilla tutkittujen sikojen saparoista oli joko puremajälkiä tai häntä oli purtu kokonaan tai osin pois.

Sairaalloiset lihasiat

Lihaksi kasvatettavien sikojen elämässä virikkeettömyys on yksi monesta ongelmasta. Satojen ja tuhansien sikojen halleissa ilma on täynnä ulosteiden bakteereita ja virtsan sisältämää ammoniakkia. Noin 30%:lla sioista todetaan Suomessa keuhkokalvontulehdus teurastamotarkastuksissa, ja joka kymmenennellä on sydänpussitulehdus. Lisäksi kymmenillä tuhansilla yksilöillä todetaan suolinkaisvaurio, niveltulehdus tai paiseita Ruokaviraston tarkastustilastoissa.

Sikojen epäluonnollisen kookkaaksi jalostettu keho käy liian painavaksi niiden jaloille, mikä altistaa niveltulehduksille ja aiheuttaa ontumia. Pahimmissa tapauksissa nämä vaivat vievät eläimiltä kävelykyvyn kokonaan.

Luonnossa suurella reviirillä liikkuvat siat eivät pääse tuotanto-olosuhteissa käyttämään jalkojaan kunnolla eivätkä niiden lihakset vahvistu normaalisti. Useimmat siat eivät koskaan pääse ulos — ja nyt, kun afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi on voimassa sikojen ulkonapitokielto, ulkoilurajoitukset koskevat myös luomutuotannossa eläviä sikoja.

Luonnossa sialla on erikseen makuu-, syömis- ja ulostus-alueet, mikä ei ole eläintuotannossa mahdollista. Kaikki tapahtuusaman ahtaan karsinan sisällä, mikä turhauttaa ja stressaa sikoja sekälisää turvattomuuden tunnetta entisestään.

Sikojen surkea loppu

Puolen vuoden ikäisinä, saavutettuaan lähes satakiloisen teuraspainon, lihasiat ajetaan teurasautoon. Teurastamolle saavuttuaan siat ajetaan teurasautosta väliaikaisiin karsinoihin, jolloin voidaan käyttää sähköpiiskoja. Karsinoissa eläimet altistuvat jälleen kerran stressitekijöille, sillä tila, sen äänet sekä ihmiset ympärillä ovat eläimille täysin uusia.

Siat tainnutetaan teurastamon kaasuhississä, toiselta nimeltään tainnutuskehdossa. Hiilidioksiditainnutus tutkitusti ärsyttää sikojen hengityselimistöä, aiheuttaen samalla tukehtumisen tunteen.

Emakoiden surullinen elämä

Sikatuotannossa emakot kokevat sekä fyysistä että psyykkistä rasitusta. Kun naarassika saavuttaa sukukypsyyden noin puolen vuoden iässä, hänet siemennetään ensimmäisen kerran joko keinotekoisesti tai tilan urossialla. Suuri osa Suomen emakoista viettää lähes puolet ajastaan erilaisissa häkeissä.

Siementämisen jälkeen emakkoja voidaan pitää neljä viikkoa liikkumista ja kääntymistä estävissä siemennyshäkeissä. Tämän jälkeen emakot siirtyvät ryhmäkarsinaan kymmeneksi viikoksi ja viikko ennen porsimista takaisin porsitushäkkiin, jossa emakko ei voi edes kääntyä. Siellä emakko synnyttää ja imettää porsaita häkin läpi, mikä estää emakon liikkumisen ja porsaiden luonnollisen hoivaamisen. Emakkoa voidaan pitää häkissä jopa puolet viiden kuukauden tuotantokierrosta, ja vielä pidempäänkin, jos se ei tule tiineeksi ensimmäisellä siemennyskerralla.

Liikkumista estävät häkit aiheuttavat emakolle stressiä ja turhautumista, mikä näkyy muun muassa metallisten osien puremisena ja tyhjiökäyttäytymisenä. Emakot yrittävät esimerkiksi tehdä pesänrakennusliikkeitä ilman, että niillä on olkia tai muuta materiaalia käytettävissä. Ahtaissa ryhmäkarsinoissa taas vakaan sosiaalisen hierarkianluominen on emakoille haastavaa, ja niissä tapahtuu aggressiivisia yhteenottoja.

Emakot tylsistyvät ja muuttuvat apaattisiksi, maaten paikallaan suurimman osan ajastaan. Jalkaviat ovat yleisiä, ja emakot kärsivät usein kivuliaista lapavaurioista, jotka voi verrata ihmisten makuuhaavoihin.

Emakoiden elämä häkkien ulkopuolella

Emakoiden elämä on usein stressintäyteistä myös häkkien ulkopuolella. Ahtaissa karsinoissa sosiaalisen hierarkian luominen on haastavaa, mikä johtaa aggressiivisiin yhteenottoihin. Turhautumisen takia emakot purevat korvia ja häntiä, ja joillakin todetaan kivuliasta vulva- ja anuspurentaa.

Noin puolet emakoista vaihtuu vuosittain tiloilla. Ne joko kuolevat sairauksiin, tapetaan tilalla tai lähetetään teurastamolle lihaksi. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat merkittävä syy emakoiden lopetuksiin. Osa emakoista on teurastamolle saapuessaan niin huonossa kunnossa, että niiden ruhot hylätään ruoaksi sopimattomina.

Kipu osana porsaiden arkea

Niin sanottujen rääpäleporsaiden lopettamiseen käytetty menetelmä – pään iskeminen betonilattiaan – on alan brutaali standarditoimenpide liian sairaiksi todetuille porsaille sekä niille, jotka eivät kasva tarpeeksi nopeasti. Se on tuottajan kannalta kustannustehokas metodi, mutta aiheuttaa eläimelle hirvittävää kärsimystä.

Haastattelemamme eläintenhoitaja Varsinais-Suomesta kuvasi tätä käytäntöä kertomalla, kuinka heidät ohjeistettiin tilalla toimimaan nopeasti, koska työntekijöitä oli liian vähän eläinmäärään nähden: “Kaksi kertaa lyödään se porsaan pää siihen betonilattiaan ja toivotaan, että se on kuollut. Ne jäi vielä kitumaan ja mulle sanottiin, että no can do.”

Porsaita myös kastroidaan yleisesti estämään karjun hajun kehittyminen lihaan. Kastraatio suoritetaan lähes poikkeuksetta ilman paikallispuudutusta, vaikka toimenpide aiheuttaa porsaalle voimakasta kipua ja stressiä. Vuoden 2023 alusta lähtien porsaiden kirurgisen kastraation yhteydessä on ollut pakollista käyttää kipulääkitystä, mutta tämä ei yksinään riitä estämään toimenpiteen aiheuttamaa akuuttia kipua.

On vaikea kuvitella, että samanlainen käytäntö hyväksyttäisiin esimerkiksi lemmikkieläinten kohdalla – harva meistä veisi koiransa kastraatioon pelkän särkylääkkeen varassa. Paikallispuudutuksen käyttö tulee pakolliseksi vasta vuoden 2027 alusta, ja kirurgisesta kastraatiosta on määrä luopua kokonaan vuoteen 2035 mennessä.

Siihen asti miljoonat porsaat altistuvat vuosittain kivuliaalle toimenpiteelle ilman asianmukaista kivunlievitystä. Tämä herättää vakavia eettisiä kysymyksiä siitä, miksi eläinten hyvinvointia koskevat uudistukset etenevät hitaasti ja miksi kipua aiheuttavien käytäntöjen sallitaan jatkua vuosikymmenten ajan, vaikka vaihtoehtoisia menetelmiä on jo olemassa.

Kuluttaja ole vain sivustakatsoja

Häkissä vietetyt kuukaudet, virikkeettömyys, kivuliaat toimenpiteet ja stressaavat teurastusprosessit eivät ole poikkeuksia, vaan arkea miljoonille eläimille. Lait ja säädökset määrittelevät sikojen elämän minimitason ja eläinten hyvinvointi jää kauas siitä, mitä pidämme inhimillisenä kohteluna.

Eläinten kaltoinkohtelu ei ole kaukainen, abstrakti ongelma, vaan se kytkeytyy jokaiseen ostoskoriin ja ruokavalintaan. Siksi kysymys ei ole ainoastaan siitä, mitä eläintuotannon yritykset, tuottajat tai päättäjät tekevät, vaan myös siitä, mitä me suostumme hyväksymään – ja mihin päätämme vaikuttaa.