Olin itse kuukausia kasvissyöjä ennen kuin ryhdyin vegaaniksi. Mielessäni yhdistin lihan ja tehotuotannon, mutta en osannut edes ajatella, että maitotuotteiden ja kananmunien kohdalla olisi kauheasti ongelmakohtia. Eihän ketään tapeta kananmunien ja maidon takia. Tai näin kuvittelin. 

Alkuun on tärkeä mainita, että eläintuotanto perustuu eläinten lisääntymiskyvyn ja hoivavaiston hyödyntämiseen, mutta kananmunien ja maidon tuotannossa tämä korostuu erityisesti.

Miksi maito ei ole niin viatonta kuin moni ajattelee?

Lehmät eivät vain maagisesti tuota maitoa, vaan heidän täytyy synnyttää ensin poikanen. Lehmänmaito halutaan kuitenkin ihmisen käyttöön, joten poikanen pakkovieroitetaan emostaan tyypillisesti jo ensimmäisen päivän aikana. Tämä kokemus on sekä emolle, että poikaselle äärimmäisen stressaava ja lehmäemo saattaakin huutaa poikasensa perään pitkiä aikoja.

Nykyään karjanhoitajana työskentelevä entinen lomittaja kokee tämän pakkovieroituksen suurena ongelmana: “Siitä aiheutuu lehmälle tosi kova stressi. Melkein kaikki tapaukset on semmoisia, että ne lehmät huutaa täyttä kurkkua koko ajan suurin piirtein yrittäessään kutsua ja löytää vasikkaansa. Ja se huuto on pahimmillaan ne ensimmäiset pari päivää sen jälkeen, kun se vasikka on viety pois. Se emä huutaa vasikaansa. Huuto kestää yleensä kestää useamman viikon. Ne huutelee ja ettii. Syöminen saattaa vähentyä, juominen saattaa vähentyä. Stressi on sen verran kova sillä emällä, ettei se lepää. Ravaa edestakaisin”.

Koska maidontuotantoa on ylläpidettävä tuotanto-olosuhteissa, lehmät siemennetään kerran vuodessa. Keskimäärin suomalainen lypsylehmä käy läpi synnytyksen ja pakkovieroituksen kolmesti elämänsä aikana ennen kuin hänet lähetetään teurastamolle. Sonnivasikat päätyvät lihakasvattamoon, kun taas naaraspuoliset lehmävasikat joutuvat emonsa tavoin osaksi maidontuotannon koneistoa. 

Jatkuvaan siementämisen ja poikasten riistämisen lisäksi maidontuotantoon liittyy lukuisia epäeettisiä asioita kuten lehmien elinolosuhteet, ylijalostuksen aiheuttamat terveysongelmat ja kivuliaat toimenpiteet. 

Kananmunien synkkä puoli, jota et näe mainoksissa

Entä kananmunat? Noin kolmannes munijakanoista elää verkkopohjaisissa, ahtaissa virikehäkeissä, joissa jopa 60 kanaa voi jakaa yhden häkin. Tilan ahtaus ja keinotekoisuus eivät mahdollista kanan luontaista käyttäytymistä: kanan kylpemis- ja kuopsutustarpeet eivät virikehäkissä voi koskaan täyttyä.

Kanan hyvinvointi edellyttää riittävästi orsi-, syönti-, pesä- ja pehkutilaa, sillä kanat tekevät mielellään samoja asioita samanaikaisesti lajitoverinsa kanssa. Niin kutsutun virikehäkin virikkeettömyys sekä tilanpuute heikentävät kanan hyvinvointia, estävät normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja aiheuttavat kanoille häiriökäyttäytymistä.

Vaikka kuluttaisi niin sanotun vapaan kanan munia, eivät eläimet välty kärsimykseltä. Elämä lattiakanalassa ei nimittäin ole juuri sen parempaa: "vapaalla" kanalla on vain noin kahden A4 -arkin verran elintilaa.

Ja vaikka lattiakanalassa kanat voivat valita pesä- ja munintapaikkansa sekä istua orrella, kanoilla esiintyy usein loistartuntoja ja käyttäytymisongelmia. Käyttäytymisongelmista esimerkkinä on kasaantuminen, jossa kanat kasautuvat säikähtäessään ja voivat loukkaantua tai jopa kuolla. Lisäksi lattiakanoilla esiintyy nokkimis- ja kannibalismiongelmia.

Tilan puute ja virikkeettömyys eivät suinkaan ole kananmunatuotannon ainoita ongelmia. Munijakana on jalostettu tuottamaan noin munan päivässä, mikä on johtanut erilaisiin terveysongelmiin. Jatkuva muninta aiheuttaa kanoille fyysisiä ongelmia, kuten luiden haurastumista ja nivelten rasitusta, ja altistaa kanoja munintahäiriöille ja munasarjasyövälle. Lisäksi jatkuva muninta voi olla stressaavaa ja uuvuttavaa kanoille, mikä heikentää niiden yleistä hyvinvointia.

Kukkotipuille ei ole käyttöä, minkä vuoksi heidät lopetetaan noin vuorokauden ikäisinä joko hiilidioksidikaasulla tai murskaamalla.

Kanojen luonnollinen elinikä on noin 7 vuotta, mutta tuotantotiloilla munijakanat tapetaan yleensä noin 1,5 vuoden ikäisinä, kun heidän munintakykynsä alkaa heikentyä. Munijakanat eivät yleensä päädy teurastamoille, koska heitä ei enää ole kannattavaa teurastaa ihmisten ruuaksi heidän ollessa liian huonokuntoisia. Sen sijaan heidät tapetaan usein hiilidioksidilla tiloilla, ja heidän ruhonsa käytetään yleensä turkistarhojen rehuksi.

Kuten maidontuotannossa, myös kananmunantuotannossa "urospuoliset" poikaset ovat niin sanottua ylijäämää. Kukkotipuille ei ole käyttöä, minkä vuoksi heidät lopetetaan noin vuorokauden ikäisinä joko hiilidioksidikaasulla tai murskaamalla. Kumpikin tapa on erittäin ongelmallinen eläimen hyvinvoinnin näkökulmasta.

Hiilidioksidikaasun hengittäminen ärsyttää hengitysteitä, aiheuttaa kipua ja stressiä, eikä tajuttomuus tapahdu välittömästi. Jos murskain ei toimi hyvin, se voi johtaa epäonnistuneeseen lopetukseen ja aiheuttaa valtavaa kärsimystä tipulle.

Ydinongelma on tietenkin jo siinä, että näitä eläimiä pidetään vain tuotannon osina, jotka täytyy keinolla tai toisella hävittää — eläimellä ei nähdä itseisarvoa, vaikka kyseessä on tunteva olento.

Seuraava looginen askel: veganismi

Vaikka vegetarismi on ehdottomasti iso askel oikeaan suuntaan, sillä ei kuitenkaan vältetä kaikkien eläintuotannon muotojen aiheuttamaa kärsimystä eläimille. Kuluttamalla vegaanisesti otetaan huomioon kaikkiin eläimiin kohdistuva hyväksikäyttö, ei pelkästään niihin, jotka kasvatetaan ja tapetaan ihmisen ravinnoksi.

Veganismi on sitoutumista eettisesti kestävämpään ja eläinystävällisempään elämäntapaan, joka huomioi eläinten hyvinvoinnin eri konteksteissa. Vegaanisella ruokavaliolla välytään tukemasta kananmunien, maidon-, ja lihantuotantoa, minkä lisäksi muilla vegaanisilla kulutusvalinnoilla, kuten vegaanisilla vaate-, kosmetiikka- ja viihdevalinnoilla, voidaan vaikuttaa entistä laajemmin eläinten asemaan yhteiskunnassa. Jokaisella kulutusvalinnalla on merkitystä.