Vuonna 2020 ja 2021 julkaistut tanskalaiset tutkimukset, jotka käsittelevät munijakanojen luunmurtumia, herättivät laajaa huomiota sekä kuluttajien että tutkijoiden keskuudessa. Tutkimukset toivat esiin karun totuuden: valtaosalla munijakanoista esiintyy kivuliaita luunmurtumia, jotka johtuvat jalostuksesta ja tuotannon luonnottomista vaatimuksista.

Munimisen ja jalostuksen aiheuttamat ongelmat

Munijakana, kuten muutkin tuotannossa hyödynnetyt eläimet, on jalostettu villieläimestä. Kanan kohdalla kyse on punaviidakkokanasta, joka munii hiukan yli kymmenen munaa vuodessa. Munijakana on taas jalostettu tuottamaan noin munan päivässä.

Kanojen terveyteen tällä jalostuksella on vakavat seuraukset. Jatkuva muninta aiheuttaa kanoille fyysisiä ongelmia, kuten luiden haurastumista ja nivelten rasitusta, ja altistaa kanoja munintahäiriöille.

Tuotannossa kanat myös aloittavat munimaan samaan aikaan, kun niiden luut vielä kehittyvät. Tämä yhdistelmä aiheuttaa voimakasta rasitusta, joka voikin johtaa luunmurtumiin.

Munijakanat on lisäksi jalostettu olemaan mahdollisimman pienikokoisia, jotta tuottaja voisi säästää ruokintakuluissa. Mahdollisimman suuri määrä munia minimimäärällä ruokaa on taloudellisesti kannattavaa, mutta epäluonnollisen pieni koko aiheuttaa rasitusta kanojen kehoille.

Tämä johtaa murtumien lisäksi myös toiseen yleiseen kanojen vaivaan eli munajumiin, joka on kanan kohdalla äärimmäisen kivulias ja pahimmillaan tappava.

‍Ahtaat tilat ja suuret parvikoot

Vaikka häkkikasvatus on ollut Suomessa laskussa, vuonna 2024 vielä yli 20% kanoista eli ahtaissa virikehäkeissä.

Näissä metallihäkeissä on lyhyet orret ja muovisia "virikkeitä", jotka eivät tarjoa kanoille riittävää stimulaatiota. Tuloksena on stressaantuneita ja masentuneita lintuja, joilla ei ole tilaa liikkua tai räpytellä kunnolla siipiään.

Esimerkiksi kanan luonnolliset kylpemis- ja kuopsutustarpeet eivät virikehäkissä täyty. Yhdessä häkissä voi olla jopa 60 lintua, mikä tekee liikkumisesta käytännössä mahdotonta.

Häkistä vapaat kanat elävät tyypillisesti lattiakanaloissa, joissa voi asua keskimäärin 20 000 lintua. Vaikka luomutuotannossa maksimimäärä on rajoitettu kolmeen tuhanteen yksilöön, ovat olosuhteet silti kaukana luonnollisesta. Linnut eivät suuressa parvessa pysty luomaan heille luonnollista, tärkeää hierarkiaa.

Kanalle luonnollinen parvikoko olisi vain muutamasta linnusta. Suuret ryhmät aiheuttavat kanoille stressiä, mikä johtaa monesti aggressiiviseen tai pelokkaaseen käyttäytymiseen.

Vaikka lattiakanalassa kanat voivat valita pesä- ja munintapaikkansa sekä istua orrella, niissä kanoilla esiintyy useammin loistartuntoja. Näissäkin olsuhteissa linnuille kehittyy käyttäytymisongelmia, kuten kasautumista (kanat kasautuvat säikähtäessään ja voivat loukkaantua tai jopa kuolla) sekä nokkimis- ja kannibalismiongelmia.

Häiriökäyttäytyminen munijakanoilla

Stressi ja kipu johtavat usein häiriökäyttäytymiseen, kuten höyhenten nokkimiseen. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan sulkapeitteen vauriota löytyi jokaiselta linnulta 11 tutkitusta luomukanalasta ja ihovaurioita oli joka toisen linnun rinnassa.

‍Liian suurissa ryhmissä linnut eivät voi paeta tilanteita ja tilan työntekijöiden on vaikea huomata sairaita yksilöitä.

‍Kukkotiput - kananmunateollisuuden "ylijäämätuote"

Kukkotipuille ei ole “käyttöä” kananmunatuotannossa, minkä vuoksi heidät lopetetaan noin vuorokauden ikäisinä joko hiilidioksidikaasulla tai murskaamalla. Kumpikin tapa on ongelmallinen eläimen hyvinvoinnin näkökulmasta.

Hiilidioksidikaasun hengittäminen ärsyttää hengitysteitä, aiheuttaa kipua ja stressiä, eikä tajuttomuus tapahdu välittömästi. Jos murskain ei toimi hyvin, se voi johtaa epäonnistuneeseen lopetukseen ja aiheuttaa valtavaa kärsimystä tipulle.

‍Yksilö vai munintakone?

Yhden munijakanan taloudellinen arvo on niin pieni, että yksittäisten lintujen lääkitseminen ja kunnollinen hoito ei ole tilallisille kannattavaa. Munijakanojen munintakausi kestää noin vuoden, jonka jälkeen heidät teurastetaan hiilidioksidilla kanalan viereen ajettavassa, liikkuvassa teurastamossa.

‍Linnut kannetaan jaloista roikottaen teurastamolaitteeseen, jossa heidät tukehdutetaan kaasulla.Siipikarjatuotannon osana elävät linnut elävät niin kaukana luonnollisista olosuhteista, että unohdamme helposti, millaisia eläimiä nämä kanat oikeasti ovat. Kanoille luonnollista käytöstä on nousta puun oksille petoja suojaan ja huolehtia poikasistaan useita kuukausia, kunnes näistä tulee parven jäseniä.

Teollisessa kananmunatuotannossa yksikään emo ei pääse hautomaan muniaan tai kotkottamaan tipuillensa.