Moni haluaisi uskoa, että hyviä tuotantotiloja on olemassa – tiloja, joissa eläimet saavat elää lajityypillistä elämää, hoitoa annetaan aina tarpeen mukaan ja teurastus on inhimillistä. Kuitenkin, kun eläimiä kasvatetaan tuotteiksi, heidän kohtalonsa määräävät taloudelliset realiteetit ja tuotannon tarpeet.

Eläintuotanto perustuu pohjimmiltaan eläimen välineelliseen arvoon: eläin on resurssi, jonka hoito määräytyy hänen taloudellisen arvonsa mukaan, ei yksilöllisen hyvinvoinnin näkökulmasta​​.

Resurssina eläin saa rajallista hoitoa

‍Kun eläin nähdään tuotantovälineenä, hänen hoidolleen asetetaan rajoitteita, jotka eivät koske esimerkiksi lemmikkinä pidettäviä eläimiä. Tuotantoeläimille annetaan lääketieteellistä hoitoa usein vain silloin, kun hoito on taloudellisesti kannattavaa.

Lisäksi tuotantoeläimiä ei lain mukaan saa lääkitä samalla tavalla kuin lemmikkejä, vaikka lääkitys olisi tarpeen: tietyt lääkeaineet ovat kiellettyjä, koska niiden varoaikoja ei ole määritetty elintarviketuotantoon soveltuviksi. Tämä rajoitus tarkoittaa, että eläimen kärsimystä voidaan jättää hoitamatta, jotta vaarallisia jäämiä ei päätyisi ihmisten ruoaksi​​.

Esimerkiksi broilerituotannossa linnut kasvatetaan niin nopeasti, että linnut kärsivät kiputiloista tai kuolevat jo ennen teurastusta, mutta näihin ongelmiin ei puututa, koska kustannukset nousisivat liian korkeiksi.

Käsitys, jossa eläimen hoito on alisteinen taloudelliselle tuottavuudelle, on osa rakenteellista ongelmaa, jonka keskellä tilojen eettisyyden vertaileminen vie keskustelua hieman väärään suuntaan.

Ei perheenjäseniä, vaan taloudellisia yksiköitä

‍Joillain tiloilla eläimille annetaan jopa nimiä, mutta tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että he eivät ole perheenjäseniä, vaan taloudellisia tuotantoyksiköitä. Tuottaja voi aidosti välittää eläimistä ja toivoa heidän parastaan, mutta tuotannon raamit määrittävät, että eläimet ovat olemassa tuottaakseen lihaa, maitoa tai munia, eikä heille voida antaa lemmikkien monesti saamaa yksilöllistä hoitoa tai arvoa.

Vaikka joillakin tiloilla panostetaan eläinten hyvinvointiin, tuotannollinen ympäristö asettaa tälle lähtökohtaiset rajat​​.

Vasikan vieroittaminen: tärkeät tunnesiteet katkeavat varhain

‍Vaikka tilalla olisi normaalia paremmat olosuhteet, vasikat erotetaan emostaan heti syntymän jälkeen tai pian sen jälkeen, jotta maito voidaan ohjata ihmisravinnoksi. Tämän toistuvan vieroituksen aiheuttama emotionaalinen kärsimys on eläimille suuri, mutta koska tuotannon tavoitteet eivät salli poikasten ja emojen yhdessä oloa, vieroitus pysyy käytännössä kaikilla tiloilla perusvaatimuksena.

Luomutuotannossakin vasikat saavat olla emojensa kanssa vain 1-7 päivää.

Luomutuotanto ei ole synonyymi hyvinvoinnille

‍Luomutiloilla eläinten olot voivat olla hieman tavanomaista tuotantoa paremmat, mutta luomutuotanto ei tarkoita, että eläimen luonnolliset tarpeet täyttyvät.

Esimerkiksi luomusiat eivät pääse ulos, vaikka heillä pitäisi olla siihen mahdollisuus touko-lokakuussa. Syynä on poliittinen päätös sikaruton takia.

Luomusioille annetaan hieman enemmän tilaa liikkua kuin tavanomaisessa tuotannossa, mutta sioille lajityypillinen käyttäytyminen, kuten tonkiminen, rypeminen ja tutkiminen, eivät usein silti ole mahdollisia. Tämä aiheuttaa heille turhautumista ja stressiä​.

Lisäksi ylijalostus koskettaa luomutuotantoa samoin kuin perinteistä tuotantoa: vaikka luomussa voidaan käyttää eri rehuja ja varmistaa hieman parempi elintila, perusasetelma, jossa eläin on resurssi, ei muutu​​.

‍Suomessa vain noin 14 % viljelyalasta on omistettu luomutuotannolle, mutta eläintuotannossa vastaava osuus on huomattavasti pienempi: esimerkiksi kananmunantuotannossa vain 7 % tuotetaan luomuna. Luomueläintiloja oli vuonna 2022 noin 1 145, vain 11,45% kaikista eläintiloista​​. Luomusikatiloja on koko Suomessa yhteensä vain seitsemän.

Vaikka luomutuotanto on marginaalisesti parempi eläinten hyvinvoinnin kannalta, on epärealistista ajatella, että kaikki suomalaiset voitaisiin ruokkia pelkästään luomutilojen tuotannolla.

Luomutuotanto on vähemmän intensiivistä, ja se vaatii enemmän tilaa ja resursseja eläintä kohden, mikä tekee siitä haastavasti skaalattavan tuotantomuodon, etenkin jos tavoitellaan nykyisen kaltaista eläintuotteiden kulutusta.

Tuotantoeläimen päätepysäkkinä on luomussakin teurastamo

Vaikka eläin eläisi koko elämänsä parhaassa mahdollisessa hoidossa, hänen matkansa päättyy teurastamolle.

Teurastusprosessi on kaukana inhimillisestä, ja usein siihen liittyy pitkä ja stressaava kuljetus, odotus vieraan ympäristön keskellä sekä kuolemanhetken pelko. Näin ollen, riippumatta siitä, kuinka hyvin tilalla eläimestä on pidetty huolta, teurastukseen liittyvä kohtelu ja eläimen elämän päättyminen ennenaikaisesti tekevät tuotannosta jo itsessään epäeettistä.

“Teurastettavien sikojen huudon kuuleminen oli ihan kauheaa. Ei siellä tainnutuskehdon lähellä voinut olla, koska sattui korviin se huuto. Se oli valtavan iso teurastamo, mutta huuto kuului toiseen päähän asti, vaikka oli seinä välissä. Teurastamon haju on karmaisevaa, kun verta on tosi paljon.”
- Eläinlääkäriopiskelija, Keski-Suomi

Teurastamolla eläimen tainnutus voi usein myös epäonnistua, mikä johtaa eläimen valtavaan kärsimykseen.

Esimerkiksi vuonna 2015 julkaistuissa HK Scanin Paimion teurastamolla salaa kuvatuissa videoissa 27% nautojen tainnutuksista epäonnistui. Siat ja siipikarja tainnutetaan tyypillisesti hiilidioksidilla, mikä tutkitusti ärsyttää hengityselimistöä, aiheuttaen eläimille samalla tukehtumisen tunteen ja pakokauhun. Sikojen tainnuttamiseen käytettävää kaasuhissiä kutsutaan toiselta nimeltään “tainnutuskehdoksi”.

Teurastamossa harjoitellut eläinlääkäriopiskelija kertoo kokemuksestaan: "Teurastettavien sikojen huudon kuuleminen oli ihan kauheaa. Ei siellä tainnutuskehdon lähellä voinut olla, koska sattui korviin se huuto. Se oli valtavan iso teurastamo, mutta huuto kuului toiseen päähän asti, vaikka oli seinä välissä. Teurastamon haju on karmaiseva, kun verta on tosi paljon"​.

Teurastusta on markkinoitu inhimillisenä, mutta todellisuudessa se on teollinen prosessi, jossa eläinten hyvinvointi jää tehokkuuden jalkoihin.

"Hyvä tila" ei poista välineellistämistä

”Hyvä tuotantotila” on ristiriitainen ajatus, kun eläimet nähdään ennen kaikkea välineinä taloudellisen tuotannon tarpeisiin. Näin ollen heidän kohtalonsa ei määräydy lähtökohtana heidän hyvinvointinsa, vaan tuotannon vaatimusten mukaan.

Riippumatta siitä, kuinka hyvää hoitoa "tuotantoeläimelle" pyritään antamaan, hänen elämänsä ja hyvinvointinsa ovat aina alisteisia tuotannon taloudellisille tavoitteille.