
Hevosten pidossa on perustavanlaatuinen ongelma: eristäminen lajitovereista ja ahtaissa sisätiloissa pitäminen ovat täysin normalisoitua. Tämä ilmiö näkyy niin elokuvissa, monissa ratsastuskouluissa kuin korkeatasoisilla talleilla, joissa painotetaan ihmisten tarpeita hevosten kustannuksella.
Vaikka moni ihailee näiden tallien esteettisyyttä, niiden kauniin ulkokuoren takana piilee hevosten luonnollisten tarpeiden laiminlyönti. Karsinat, joissa hevosten fyysinen kontakti muihin on estetty tai se on erittäin rajallista ja vapaan liikkumisen mahdollisuus rajoitettu, ovat valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus.
Monet hevosharrastajat saattavat tuomita esimerkiksi eläintarhojen ja tuotantotilijen käytännöt, mutta pitävät täysin hyväksyttävänä eristää omat hevosensa.
Hevosen arki: Eristettynä karsinassa
Hevoset ovat laumaeläimiä, jotka liikkuvat luonnossa jopa 20 kilometriä päivässä. Tällainen aktiivisuus pitää niiden lihakset, nivelet ja mielenterveyden kunnossa. Tallikulttuurissa hevosten tarpeet kuitenkin jäävät toissijaisiksi, ja monen hevosen elämä on suurelta osin karsinaan lukittuna olemista tai yksilötarhassa seisoskelua.
Sosiaalinen kanssakäyminen muiden hevosten kanssa, mikä on niille lajityypillistä ja välttämätöntä, rajoittuu usein vain kohtaamisiin tarhan aidan yli tai karsinan kaltereiden läpi. Tämän seurauksena jotkut hevoset kehittävät jopa käytöshäiriöitä, kuten passiivisuutta, kutomista, imppaamista tai kaltereiden pureskelua - nämä selkeitä merkkejä hevosten pahoinvoinnista.
Yksi yleinen perustelu karsinapainotteiselle pidolle on hevosen turvallisuus. Ajatellaan, että ulkoilu ja sosiaalinen kanssakäyminen voivat johtaa vammoihin. Hevoset kuitenkin tutkitusti tarvitsevat vapaata liikkumista, sillä se edistää niiden fyysistä kuntoa, vähentää stressiä ja tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Hevosen turvallinen elämä laumassa edellyttää vakaata ryhmädynamiikkaa, riittävästi tilaa liikkumiseen sekä jatkuvaa resurssien, kuten heinän ja veden, saatavuutta. Lisäksi ulkotarhan tai pihaton kunnon tulee olla hyvä: pohjan on oltava turvallinen liukastumisten ja vammojen välttämiseksi, ja tarjolla tulee olla suojaa sääolosuhteilta.
Hevosilla pitäisi olla mahdollisuus valita, haluavatko olla ulkona vai sisällä, kuten pihattotalleissa on mahdollista.
Laumaelämä ja liikkumisen vapaus ovat hevosille välttämättömiä terveyden ylläpitämiseksi ja lajityypillisten tarpeiden täyttämiseksi. Monta tuntia päivässä karsinassa seisominen ei vastaa hevosen luonnollisia tarpeita ja heikentää sekä tämän fyysistä että henkistä hyvinvointia. Suurimmat riakit liittyvätkin tilanteisiin, joissa hevonen pääsee ulos harvoin ja on täynnä patoutunutta energiaa.
Tärkeää on myös ymmärtää, että ratsastus ei korvaa hevosen luonnollista liikkumistarvetta, koska se on ihmisen ohjaamaa ja usein suhteellisen lyhytkestoista, kun taas hevosen luonnollinen liikkuminen on pitkäkestoista ja omaehtoista. Lisäksi ratsastuksessa käytetty vauhti on pääosin epänormaalia hevosen luonnolliseen vaellusvauhtiin eli käyntiin verrattuna.
Hevosrakkauden ristiriita
Hevosen omistajat usein korostavat, kuinka paljon he rakastavat eläimiään. Mutta rakkaus ei aina ilmene tavoilla, jotka parantaisivat hevosen elämänlaatua.
Usein hevosen korkea rahallinen arvo nousee perusteluksi sille, ettei sitä uskalleta päästää tarhaamaan vapaasti tai liittymään laumaan. Kuitenkin sama hevonen altistetaan kilpailuissa ja treeneissä huomattavasti suuremmille riskeille.
Tässä piilee hevosenpidon suurin ristiriita: hevosia pidetään liian arvokkaina elääkseen lajityypillisesti, mutta niiden henkinen ja fyysinen hyvinvointi uhrataan kilpailumenestyksen ja "omistajan" mukavuuden vuoksi. Hevosrakkaus tarkoittaa myös huolta eläimen henkisestä hyvinvoinnista - lajityypillisten tarpeiden ymmärtämistä ja täyttämistä.
Mikä ratkaisuksi?
Hevosenpidon kulttuuri tarvitsee perusteellisen muutoksen. Tallien suunnittelussa pitäisi priorisoida hevosten luonnolliset tarpeet, kuten vapaa liikkuminen, fyysinen kontakti toisiin hevosiin sekä jatkuva heinän saanti — jonka voi mahdollistaa erilaisilla ruokailun virikkeellistämis- ja slow feeding -ratkaisuilla.
Pihattoratkaisujen lisäksi tarvitaan myös asennemuutosta hevosihmisiltä: rakkaus hevosta kohtaan tarkoittaa sen tarpeiden asettamista esteettisten ja taloudellisten prioriteettien edelle. Vaikka tallit asteittain muutettaisiin pihattotalleiksi, se ei vielä poistaisi kaikkia hevosurheilun ongelmakohtia. Se olisi kuitenkin askel kohti hevosten parempaa hyvinvointia.
